tiistai 7. maaliskuuta 2017

Uuden alku - vinkkejä kaivataan!

Ostimme viime kesän loppu metreillä pienen kasvuhuoneen Kodin Ykkösen loppuunmyynnistä. Se oli sellainen erikoinen heräteostos, mutta silti olen siitä todella onnellinen. Kesä oli niin lopuillaan siinä vaiheessa, että kasvatimme siellä ainoastaan paprikaa (valmiista taimesta) ja pinaattia kokeilumielessä. Minä ja lapset seurasimme kehitystä silmäkovana. Vaikka mies tähän ostokseen minua houkuttelikin, niin hän ulkoisti hienosti tämän projektin minun vastuulleni :) No mikäpäs siinä, ihana oppia uutta. Kukkapenkissä meillä on ollut mustikkapensas, raparperia ja mansikoita. Ja erikseen vielä karviaispensas ja mustaviinimarjapensas. Ihan siis untuvikkoja ei olla, mutta siemenestä asti emme ole aikaisemmin mitään kasvattanut.

Nyt koittaa se aika. Ensimmäiset siemenet on istutettu jo. Ihan jo sen takia, että olen niin innoissani ja vähän kokeilumielessä, että onnistuuko ensimmäinen erä laisinkaan. Nyt on istutettu herneitä, tomaattia ja mansikkaa. Kaksi ensimmäistä puskee parin viikon jälkeen taimeniaan, mutta mansikka antaa odotuttaa. Saa nähdä pitääkö ostaa uusi pussillinen siemeniä.




Nämä uudet alut ovat niin kauniita, että päätin kuvailla niitä. Ne on niin hentoja, että vaikea uskoa, että näistä kasvaisi jotain isoa. Tai jotain sellaista joka jaksaa kannatella satoa. Onneksi siihen on aikaa. Nyt kaipaan kuitenkin apuanne. Jos siellä lukijoissa on multasormia ja viherpeukaloita - joita minä en ole ollenkaan - vielä, niin kertokaas vähän mikä on seuraava vaiheemme. Nyt siemenet kasvaa munakennoissa. Missä vaiheessa ne pitäisi siirtää isompaan ruukkuun ? Missä vaiheessa valo on niille elin tärkeä ?  Tarvitseeko näille antaa ravinteita? Multana minulla on ollut yrttimultaa.

Kiitos jo paljon vinkeistä. Sadulta ainakin odotan paljon vinkkejä :)

Mia

1 kommentti:

  1. Oi miten suloisia! <3 Minä saan vielä odottaa omiani tovin. :) Minulla on kokemusta vasta viime kesältä näistä hommista, mutta aika reippaasti tuli kaikkea istutettua ja kokemusta kartutettua! Yleensä taimet koulitaan siinä vaiheessa kun noiden sirkkalehtien jälkeen tulee toinen "lehtipari". Ja varresta ei kannata pitää kiinni, vaan mieluummin lehdistä, ne on vahvemmat.

    Valo tulee tärkeäksi minun käsittääkseni aika lailla heti kun vihreät alut puskevat itsensä mullan alta ylös. :) Ravinteista en ohjetta nyt ulkoa muista, mutta ehkä joku viisaampi osaa siinä auttaa! :)

    VastaaPoista