Kasvit taistelevat kylmyyttä vastaan ja hämähäkit kutoo viimeisiä verkkojaan. Aamukaste näyttää upealta.
Olen seurannut Nauran Auringolle blogin mustaa ja valkoista kuvaushaasteita kertaakaan niihin osallistumatta. Mustavalkokuvaus vaatii tietynlaiset kuvat ja tietynlaiset kohteet. Näissä kuvissa minun oli todella vaikea päättää onko nämä parempia värillisinä vai mustavalkoisina. Päädyin kuitenkin dramaattisimpiin mustavalkoisiin kuviin.
Vaikka teema tällä viikolla oli vanhan kuvaaminen, niin sanoisin, että näissä kuvissa on sekä vanhaa, että uutta. Jo kuihtuneet kukat kuvastavat jo mennyttä elämään ja hämähäkin verkot tätä hetkeä. Vesipisarat ehkä tulevaa syksyä. Mitä mieltä olette tulkinnoistani ?

Hei, kiva kun lähdit mukaan haasteeseen! Upeita kuvia, minusta kuihtuneissa kasveissa on jotain tosi kuvauksellista ja toivoinkin että joku lähtisi kuvaamaan niitä. Mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaUpeita mv-kuvia ja vastaavat hyvin haasteeseen. Itse asiassa itsekin mietin tätä lähestymistapaa ;)
VastaaPoistaUpeat kuvat!
VastaaPoistaHienoja kuvia!
VastaaPoistaErityisesti pidän viimeisestä kuvasta,
jossa seitti on kuin helminauhaa.
Hyvin osuvat hienot kuvasi haasteeseen.
VastaaPoistaSymbolisia ajatuksia herättävät kuvat.