perjantai 17. helmikuuta 2017

Makrokuvia sisällä, onnistuuko ne ?

Makrokuvauksen kulta-aikaa on selvästikin kevät ja kesä. Erilaiset pörriäiset kömpii esille ja tuo mielenkiintoa kuvaukseen. Makrokuvia voi kuitenkin ottaa myös sisällä, jos vain huolehtii tarvittavasta valotuksesta. Luonnonvalo ikkunasta on aina kaikkein parhain, mutta ainakin meidän koti on sen verran pimeä, että välillä on käytettävä myös keinovaloa. Keinovalon sekä luonnonvalon kanssa kannattaa tarkastella valon oikeaa kulmaa. Se tuleeko valo takaa, sivusta vai edestä tekee kuvasta täysin erilaisen. Täytyykin joskus ottaa teille esimerkki tällaisesta!

Joskus valon kanssa leikkiminen vaatii myös heijastinpintaa. Nimensä mukaisesti näitä käytetään heijastamaan valoa. Tämä vähentää varjojen kontrastia ja näillä saadaan myös luotua eri tunnelmaa kuviin. Esimerkiksi kullanvärisellä heijastimella lämpöä jne. Itse en omista vielä tällaista, mutta varmasti se on joskus ostoslistalla. Nämä eivät nimittäin ole kovin kalliita.  

Tämän päivän teemana oli tosiaan sisällä otetut makrokuvat. Niitä oli liuta sillä viime aikoina kuvaaminen on siirtynyt pitkälti sisälle. Tähän valikoitui muutama kuva, mutta paljon erilaisia "testejä" jäi ns. rannalle. Mm. hamahelmi kuvat viikon takaa, jolloin niitä tehtiin meillä suurinpiirtein kaksi vuorokautta putkeen. Värikynistäkin saa mielenkiintoisia kuvia asettelemalla ne eritavoin. Kannustan kaikkia kokeilemaan ja kuvaamaan sellaisia esineitä ja asioita, joita ei ole aikaisemmin kuvannut. Saatatte yllättyä.

Näissä ensimmäisissä kuvissa on hyödynnetty salamaa, jotta on saatu aikaiseksi ihana keltainen valo.





Makrokuvaus voi, olla myös varjojen tai symmetristen kuvioiden kuvaamista.


Se voi olla kukkien varsia maljakon läpi..



Tai mitä tahansa kotoa löytyy. Jostain kumman syystä näitä oli ilmestynyt kasa meidän keittiön pöydälle, vaikka vielä ei ole pääsiäinen. No näistä sai hyvän esimerkin siitä, että mistä tahansa voi saada kiinnostavan kuvauskohteen. Tämän jos olisi muokannut mustavalkoiseksi tunnelma muuttuisi täysin.



Te jotka olette seurannut minua pidempään, niin tietävät kiinnostukseni kuvata poneja. Niitä meillä nimittäin löytyy PALJON. Ponit ovat seikkailleet kanssamme eri paikoissa. Aikaisempia kuvia voit selata joko täältä tai sitten minun Instasta.




Mia


#Kukkailoittelu mansikkatilanmailla



7 kommenttia:

  1. Haaveilen seuraavaksi juurikin makrolinssistä. Sillä saa niin jännittäviä näkökulmia ihan tavallisiinkin asioihin! Hyviä esimerkkejä näissä sinun kuvissasi, ihanaa kukkailottelua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suosittelen kyllä makrolinssiä. Se tuo kuvaukseen ihan uutta ilmettä

      Poista
  2. Makrolinssi olisi minullekin tarpeellinen. Ehkä piankin saan sen hankittua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Kuten kerroinkin, se muutti omaa kuvaustyyliä todella paljon.

      Poista
  3. Makrolinssiä minulla ei vielä olekaan. Se avaisi taas ihan uuden maailman valokuvauksen parissa. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kun itse on kuvannut vuosia pelkästään makrolla niin jestas miten erilaista oli käyttää normaalia objektiivia ja kuvata laajempia otoksia.
      Molemmissa on muuten omat tekniikkaansa. Ihanaa viikkoa!

      Poista