torstai 23. helmikuuta 2017

Vaaleanpunaista unelmaa !

Vaaleanpunainen on yleistynyt sisustuksessa. Yhä useamman kotona voi nähdä vaaleanpunaisen eri sävyjä tekstiileissä. Ennen se miellettiin vain tyttöjen huoneen sisustukseen sopivaksi, mutta ihanaa, että näin ei ole enää. Meillekin on alkanut tulla vaaleanpunaista/violettia yhä enemmän. Viimeisimmäksi Tukholmasta löydetyt ihanat vaaleanpunaiset kynttilänjalat.

Loman kunniaksi sairastimme pienimuotoisesti (onneksi!) vatsataudin ja näillä kukilla piristin pientä potilasta. Hän ilahtui näistä todella paljon - meidän isompi neiti on monessa asiassa kuin minime. Meillä luonne ja kiinnostuksen kohteet ovat paljolti samanlaisia. Hassua nähdä itsensä myös pienemmässä muodossa :)


Nämä on löydetty Prismasta. Ihanaa, kun ruokaostosten lomassa voi napata kukatkin. Meillä ei nimittäin kovinkaan usein näkyisi leikkokukkia, jos näin ei voisi toimia. Ainut "murhe" on, se että valikoima on pienempi. Olen nimittäin jo pidempään haaveillut narsisseista tai muista sipulikukista. Näitä ei vielä ole ainakaan meidän suunnalla ruokakaupoissa näkynyt. Ehkä on pakko lomalla käydä myös Plantagenissa.

Mia



1 kommentti:

  1. Kauniit! Eka kuva on ihan täydellinen.:)Minä yritän tukea paikallisia kukkakauppiaita, sillä olisi tosi sääli, jos kaikki kukkakaupat kuolisivat ja jäljelle jäisi vain markettikukat. Toisinaan kyllä ostan marketistakin kukkia, esim. perustulppaanit on marketistakin melko varma ostos, ja hinta on tietenkin hieman halvempi.:)

    VastaaPoista