torstai 30. kesäkuuta 2016
keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
Sataa sataa ropisee..
tiistai 28. kesäkuuta 2016
maanantai 27. kesäkuuta 2016
Tulppaanien loistoa
Tulppaanit ovat kevään merkki. Usein ostan niitä jo maljakkoon pääsiäisen jälkeen, mutta kauneimmalta ne näyttävät kukkapenkeissä.
Esittelyssä Mia
Mia eli alias Minttu on blogin toinen kirjoittajista. Myös kolmenkympin muutama vuosi sitten ylittänyt ”nuori” aikuinen. Kahden pienen tytön äiti, joka on rakastanut valokuvausta niin kauan kuin muistaa. Ensimmäisiä luontokuvia otettiin jo filmikameralla ja jännityksellä odotettiin miltä ne kuvassa sitten näyttäisivät. Digikameroiden kehittyessä kuvausinto on kasvanut ja laajentanut muotoaan. Olen innostunut luonto- ja eläinkuvaaja, mutta myös henkilökuvausta on tullut harrastettua jonkin verran. Erityisen lähellä sydäntä on makrokuvaus, pienet yksityiskohdat, joita kiireen keskellä ei aina ennätä huomata. Toivottavasti tämä välittyy kuvien kautta myös teille. Palautetta ja ideoita voi antaa blogin ja sähköpostin kautta, miaminttu@gmail.com.
KAMERA: Nikon D50
|
torstai 23. kesäkuuta 2016
Esittelyssä: Satu
Tähän blogiin valokuviaan julkaisee nuori(ko?) aikuinen nainen, joka aina välillä unohtaa ylittäneensä jo sen kriittisen kylmenkympin rajapyykin. Oman elämänsä ruuhkavuosissa kompasteleva kahden lapsen äiti, hajamielinen haaveilija sekä liian paljon astioita kirpputoreilta kotiin haaliva avovaimo. Toimelias ja innokas kotipuutarhuri. Intohimoinen sisustaja - vaikkei sitä heti vauva-arjen pyykkivuorten keskellä arvaisikaan.... Omatoiminen pintaremppaaja ja Muotoilija AMK. Entinen urheiluhullu, nykyinen ajanpuutteesta hieman kärsivä kärrykävelijä. Maailmaa kameran linssin läpi ihmettelevä bloggaaja. Inspiroituja. Hedonisti. Perfektionisti. Satu.
Perheeseeni kuuluvat avopuoliso, sekä kaksi poikaani, isompi ja pienempi. Tottelevat myös lempinimeä 'rakkaat' - siis sekä pojat että mies. Ja kissa. Sellainenkin löytyy - Bono nimeltään. Niin, ja ne kanat, neljä kotkottajaa takapihan kanalassa. Niistäkin saatan joskus jonkun kuvan julkaista.
Kirjoitan valokuvaamisen ohessa myös rinnakkaisblogia, jossa aiheet pyörivät enemmän remontin, sisustamisen, kasvimaan ja lapsiperhearjen keskellä. Tämä valokuvablogi onkin minulle myös irtiotto Villa Kotirannasta - joskus ei tee mieli kirjoittaa, joskus kuvat voivat kertoa koko tarinan.
Olen valokuvannut aktiivisesti reilut viisitoista vuotta, ja vähitellen oppinut kuvaamisen saloja kokeilun kautta - taustalla valokuvaamisen perusopinnot Muotoiluinstituutin ajoilta. Rakastan luonnon tutkimista kameran kautta, joten luontokuvia - varsinkin kukkakuvia - tiedossa runsaasti.
Otan mielellään palautetta/kommentteja/vinkkejä/kuvausideoita vastaan - niin blogin kautta kuin sähköpostillakin (eloasatumaassa @ gmail.com)!
KAMERA: Nikon D3200 18-55mm
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)